Perjantaina talvipäivä

Jaa tämä:

Lähituotemyymälä on käynnistynyt hyvin

Viime vuoden loppupuolella ovensa avanneen lähituotemyymälän alku on ollut erittäin lupaava. Projektipäällikkö Minerva Rannila sanoo myynnin osin jopa ylittäneen odotukset. Myymälässä on nyt parinkymmenen yrittäjän tuotteita myynnissä.

– Lähdemme siitä, että ensisijaisesti otamme hyllyyn paikkakunnan omia tuotteita. Jos ympäristöstä löytyy sellaisia tuotteita, joita ei ole Toholammilla, otetaan tavaraa mukaan paikkakunnan ulkopuoleltakin, Rannila selvittää.

Lähituotemyymälä palvelee nyt maanantaista perjantaihin. Rannila ja työpajaohjaaja Jari Kastman sanovat, että mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa myymälä on avoinna myös lauantaisin.

– Asiasta neuvotellaan lukion yrittäjäryhmän kanssa, joka hoitaisi lauantaisin myymälää. Muutoinhan myymälässä on työvoimatoimiston kautta tulevia harjoittelijoita töissä ohjaajan johdolla.

Minerva Rannila sanoo, että joulun jälkeiset kuukaudet ovat kaupalle haasteellisia. Haasteisiin on vastattava ja niinpä Toholammin lähituotemyymälä järjestää perjantaina talvipäivän, jossa ovat mukana niin palokunta kuin poliisikin eli he esittelevät toimintaansa torilla, jossa myös muikkukauppias tarjoilee syötävää suoraan pannulta. Lisäksi lähialueen myymälät ovat mukana tapahtumassa.

Lähituotemyymälään pistäytynyt Hilkka Raappana pitelee kädessään löytämäänsä tuotetta, joka etiketin mukaan on punaista heraa. Työpajaohjaaja Jari Kastman selvittää tuotteen käyttöä ja niinpä Raappanalle on pian selvää, että kyse on juhannusjuustokeitosta.

– Pohjois-Pohjanmaalla, minun kotiseudullani, tätä kutsuttiin juhannusjuustoksi. Lapsuusmuistot tulevat nyt mieleen, Raappana naurahtaa.

Hän on muuttanut Toholammille työn perässä runsas vuosi sitten.

Työpajaohjaaja Jari Kastaman palvelemassa Hilkka Raappanaa.
Projektipäällikkö Minerva Rannila ja Jari Kastman sanovat, että myymälässä on jo noin 20 yrityksen tuotteita.