Uutiset kuin televisiossa

12.8.2016 / Toholammin kehitys

Toholampi panostaa julkisuuskuvaansa

Toholammin Kehitys Oy uudistaa kotisivujaan. Ensi viikonvaihteessa sivut on suljettuna muutostöiden vuoksi, mutta ne avautuvat heti maanantaina, jolloin on kuultavissa ja nähtävissä Toholammin ensimmäiset televisionomaisesti tuotetut uutiset.
Toholammin Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kentala sanoo, että he haluavat panostaa markkinointiin ja tuoda esiin myönteistä julkisuuskuvaa paikkakunnasta, ja erityisesti sen yrityselämästä.

– Olemme jo jonkin aikaa toimineet entistä aktiivisemmin kotisivuillamme ja tilastot osoittavat, että meidän kannattaa tehostaa toimintojamme sillä sektorilla. Nyt olemme lähteneet mukaan myös Sanoman verkkomedian sivuille, jotka tuovat Toholampea esiin ja johdattelevat lukijoita myös meidän sivuillemme tutustumaan tarkemmin paikkakuntaan ja sen elämään. Seuraamme tarkasti myös tämän uuden kuvion toimintaa, Kentala sanoo.
Hän huomauttaa, että tähän liittyen on panostettu myös kehitysyhtiön kotisivujen antiin.

– Niille on pyritty saamaan mielenkiintoista ja uutisluonteista luettavaa. Tämä on otettu myönteisesti vastaan, joten kehitämme sivuja edelleen samaan suuntaan ja otamme nyt yhden askeleen eteenpäin, kun julkaisemme omat televisionomaisesti tuotetut uutiset.
Uutisten tuottaja Jorma Rekonen sanoo, että nyt on lähdetty liikkeelle viime viikkojen ja tämän kesän tapahtumilla, jotka toki on jo aiemminkin kerrottu kehitysyhtiön sivuilla.

– Ne kaikki uutiset ovat periaatteessa valtakunnan tason juttuja, joten haluamme tällä pläjäyksellä tuoda esiin sen, että paikkakunnalla tapahtuu asukaslukuun nähden todella paljon isoja ja positiivisia asioita.

Uutislähetykset näkyvät yhtiön kotisivuilla ja ovat katsottavissa siellä jonkin aikaa.
– Seuraavien uutisten tarkkaa ilmestymisajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta parin kolmen viikon kulutta varmasti on taas uusi lähetys katsottavissa. Tässä välilläkin toki kotisivuille ilmestyy uusia asioita juttujen muodossa.

Jorma Rekonen kiittelee sitä, että uutisten tekemiseen löytyi Toholammilta muutaman hengen porukka, jossa on mukana niiden tuottamisen tarvittavia ammattilaisia.