Sykäräiseen uusi rivitalo

15.3.2016 / Toholammin kehitys

Kyläläiset kartoittavat kiinnostuneita

Sykäräisessä tarvitaan uusia asuntoja, jotta esimerkiksi Härkänevalle työllistyvät voisivat jäädä asumaan Toholammille ja lähelle työpaikkaa.

Toholammin kunta ja kehitysyhtiö ovat olleet hankkeen vetureina ja kyläläisten toimesta Tiina Wennströmin johdolla on kartoitettu rivitaloasumisesta kiinnostuneita henkilöitä. Viime maanantain palaverissa hän kertoi jo kohtuullisen monen ilmaisseen mielenkiintonsa. Nyt asiaa vielä työstetään ja pyritään kohtuullisen nopealla aikataululla saaman kiinnostuneet saman pöydän ääreen, jotta hanketta voidaan viedä eteenpäin.

Toholammin Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kentala esitteli paikalla olleille rivitalomallia, jossa olisi esimerkiksi kolme 57 neliön kaksiota ja kaksi 76 neliön kolmiota. Rivitalo sijoittuisi Sykäräisessä Poikkitien ja Ojennustien kulmaukseen.

Kyläläiset ja kunnan edustajat etsivät ratkaisumallia uuden rivitalon rakentamiseksi Sykäräiseen.
Kyläläiset ja kunnan edustajat etsivät ratkaisumallia uuden rivitalon rakentamiseksi Sykäräiseen.

Kentala ja kunnanjohtaja Jukka Hillukkala kertoivat, että hankkeen voisi toteuttaa esimerkiksi perustettava asunto-osakeyhtiö.

– Yksi lähtökohta rakentamiselle on kylän palvelujen turvaaminen. Lisää asukkaita tarvitaan, jotta palvelut voidaan kylällä jatkossakin turvata nykyisen kaltaisina ja jopa niitä parantaa, Kentala muistutti.

Lisäksi on huomioitava Härkänevan alueen työväestö.
– Sinne palkataan jatkuvasti uutta työväkeä. Heitä pitäisi saada asumaan paikkakunnalle. Lisäksi Toholammilla alkaa todennäköisesti ensi vuoden loppupuolella tuulivoimarakentaminen. Siihen pitää varautua. Samoin seutukunnan alueella mahdollisesti käynnistyvä litium -kaivoshanke asettaa omat haasteensa, Kentala kertoi.

Jos kaikki loksahtavat kohdalleen, tarvitaan vielä toinen ja kolmaskin rivitalo…
Härkänevan työpaikat kiinnostavat, sillä äskettäin haettiin Leader Snackin tehtaalle lisää työvoimaa. Hakijoita oli noin 60, joista vajaa kymmenkunta voidaan tällä kertaa työllistää.

Rivitalo- tai asuntorakentamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Tiina Wennströmiin. Hänet tavoittaa puhelimella numerosta 0442504865.