Tuntuma jo lehmienkin hoitoon

24.11.2017 / Toholammin kehitys

Toholampilaisosteopaatti pystyy auttamaan niin ihmisiä kuin eläimiäkin

Osteopaatti hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Hän on kehon rakenteen ja toiminnan asiantuntija. Työkaluinaan hän käyttää anatomian ja fysiologian tuntemusta.
–  Lisäksi osteopaatilla on tarkka käsillä tunnustelun taito, sanoo Mauri Syri, joka työskentelee Toholammilla kihlattunsa Laura Marttilan kanssa.
Käsittelemällä pääasiassa niveliä, lihaksia ja sidekudoksia osteopaatti pystyy vaikuttamaan laajasti kehon toimintoihin.
– Osteopatiasta voi tuki-ja liikuntaelimistön kipujen ja liikerajoitusten lisäksi saada apua monenlaisissa toiminnallisissa oireissa, jotka voivat liittyä esimerkiksi ruoansulatukseen tai hengitykseen, Marttila ja Syri huomauttavat.
He sanovat, että osteopaattinen hoito on tarpeen mukaan tarkasti oireeseen pureutuvaa tai hyvin kokonaisvaltaisesti kehoon vaikuttavaa.
Osteopaatti Laura Marttila työskentelee paljon myös eläinten parissa. Hän hoitaa niin koiria kuin hevosiakin. Suomessa eläinosteopatian taitajat ovat vähissä. Jokin aika sitten perustetussa eläinosteopatiayhdistyksessä on vain runsaat kymmenkunta jäsentä, jotka ovat erikoistuneet koirien ja hevosten hoitoon.

Marttila sanoo, että eläin ilmaisee itseään eri tavoin kuin ihminen, mutta toisaalta se ei aseta ennakko-odotuksia hoidolle.
– Ihmisen ennakkokäsitykset tai toimintatavat voivat joskus vaikuttaa hoitoprosessiin.

Laura Marttila tekee hoitotyötä eläinten parissa paljon Etelä-Suomessa, mutta kaiken aikaa työt ovat lisääntymässä myös Pohjanmaalla.

Marttilalla on koulutuksen lisäksi vankka kokemus eläinten parissa työskentelystä. Hän naurahtaakin, ettei heillä kotona ollut minkäänlaisia eläimiä, mutta minä olen aina halunnut työskennellä niiden kanssa. Hevosiin tutustuminen alkoi jo kahdeksan vuotiaana. Hän on ollut mukana kilpailuissa taustajoukoissa, mutta myös itse osallistunut muun muassa esteratsastuskilpailuihin. Hevoset ovat vieneet Lauraa aina Brasiliaa myöten. Näin hänen haaveensa päästä hoitamaan eläimiä on toteutunut. Keski-Euroopassa hän on päässyt näkemään ja kokemaan myös sen, kuinka hevosia hoidetaan osteopatialla. 

– Se teki minuun vaikutuksen, Laura Marttila sanoo.

Toholammilla ja Keski-Pohjanmaalla on paljon lehmiä. Voisiko niitä hoitaa osteopatialla.

– Ranskassa esimerkiksi osteopatiaa käytetään paljon lehmien hoitamiseen. Siellä olen seurannut osteopaattien työskentelyä lehmien parissa, Marttila toteaa.

Nyt hevoset ja koirat vievät kuitenkin hänen ajastaan niin paljon, ettei hän uskalla ainakaan heti luvata, että hän tulevaisuudessa voisi hoitaa myös lehmiä.

Laura sanoo, että lehmä on taas oma maailmansa.
– Niiden hoitaminen on erilaista kuin harraste-eläinten.

Hän näkee, että osteopatia esimerkiksi lehmien hoidossa voisi varmasti tuoda lisäarvoa myös navetasta saataville tuotteille.

– Se toisi lisäarvoa markkinointiin, kun nyt puhutaan paljon eettisesti ja ekologisesti tuotetuista tuotteista. Osteopaattinen lehmien hoito olisi oiva jatke tähän ajatteluun.

Marttila uskaltaa jopa heittää arvion, että joidenkin vuosien kuluttua tähän on ehkä tultu myös Suomessa.

Hän toteaa, että navetassa on toki tullut käytyä ja tuntumaa lehmien hoitoonkin on haettu.

– Jos nyt joku soittaa ja pyytää lehmää katsomaan, en varmasti kieltäydykään.

Hoitoa ihmisille ja eläimille. Osteopaatit Laura Marttila ja Mauri Syri harjoittavat toimintaansa Toholammilla. Vastaanottotilat ovat kunnantalolla.
Hehku tykkää olla emäntänsä hoidossa.