Leader Snack Factory Oy palkkasi 14 uutta työntekijää

Jaa tämä:

Toholammin Härkänevalla toimiva Leader Snack Factory Oy palkkasi uutta työvoimaa. Se kutsui haastatteluun 70 kiinnostuneesta 26 henkilöä, joista 14 tällä kertaa otettiin töihin.

Tuotantopäällikkö Jenni Porkola sanoo, että kun proteiinipatukoiden valmistus siirtyy lähiviikkoina kolmeen vuoroon. Tuolloin työntekijöitä on nelisenkymmentä.

– Valituista työntekijöistä seitsemän aloitti heti ja toiset seitsemän aloittaa mahdollisimman pian, jotta kolmas vuoro saadaan pyörimään, Porkola selvittää.

Porkola ja Koivukoski
Monenlaista. Tuotantopäällikkö Jenni Porkola (vas.) ja kehityspäällikkö Jenni Koivukoski sanovat, että tuotteiden kirjo on laaja. Osa niistä omia, kun taas osa on tilaustöitä.

Leader Snack Factory Oy valmistaa patukoiden lisäksi muun muassa erilaisia terveysvaikutteisia suklaita ja juomia.

Tuotantopäällikkö Jenni Porkola sanoo, että vienti vetää.

– Proteiinipatukoita ja juomia menee ympäri Eurooppaa. Tämä on mahdollistanut myös uusien työntekijöiden palkkaamisen.

Yritys on saanut käyttöönsä myös uusia tiloja. Näin on voitu edelleen kehittää toimintoja.

– Meillä otetaan käyttöön muun muassa uusi massasekoittamo, joka mahdollistaa suurempien taikinamäärien tekemisen kerralla.

Vaikka yritys on saanut käyttöönsä lisäneliöitä, silti se etsii tiloja myös Toholammin keskustasta .

– Siellä tehtaisiin tiettyjä erikoispakkauksia. Siihenkin tarvitsemme pari – kolme työntekijää, Porkola toteaa.

Leader Snack Factory Oy on ollut myös hyvä työnantaja koululaisille ja opiskelijoille. Yrityksellä oli 25 kesätyöntekijää.

– Monet heistä ovat sellaisia, jotka ovat olleet meillä jo useampana kesänä töissä, tuotantopäällikkö kertoo.

Miki Maunula
Monet kesät. Miki Maunula on ehtinyt olla jo monena kesänä töissä Leader Snack Factorylla

Yksi esimerkki heistä on Vaasassa opiskeleva Miki Maunula. Hän on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta olla talossa töissä jo viitenä kuutena kesänä. Nytkin hän toivoo, että taas ensi keväänä työpaikka löytyisi tutuista ympyröistä.

Arttu Hautakoski ja Erkka Säilynoja ovat myös tyytyväisiä kesätyöntekijöitä. Arttu aikoo jatkaa opiskelujaan syksyn myötä, kun taas Erkka on lähdössä armeijaan.

Kesätyöläisiä
Kesätöissä. Erkka Säilynoja (vas.) ja Arttu Hautakoski tekemässä suklaamuotteja. Tuotantopäällikkö Jenni Porkola on piipahtanut jututtamaan.